Tulevat tapahtumat

Uskalla unelmoida!

Tähtiin tuijottelu, isojen linjojen maalailu, kristallipallon tiirailu ja unelmoiminen ovat tärkeitä asioita. Kun uskallat unelmoida ja leikkiä erilaisilla ajatuksilla, on oman tulevaisuuden suunnitteleminen helpompaa. Systemaattisella ja pitkäjänteisellä työllä työelämän fantasiat voivat muuttua todeksi! Mitä aikaisemmin aloitat unelmoimisen, sitä hienomman ja konkreettisemman pilvilinnan ehdit rakentaa jo opintojesi aikana.

Työkaluja unelmoinnin tueksi

Unelmat, pilvilinnat ja tulevaisuus ovat usein kovin epäkonkreettisia. Työelämää ajatellen kannattaa pohtia omia vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita jo hyvissä ajoin ennen työnhaun aloittamista. Näiden ajatusten pohjalta on helpompi sanoittaa omaa osaamistaan työhakemukseen, ansioluetteloon ja LinkedIn-profiiliin.

Edellä mainittujen pohdintojen tueksi on tarjolla lukematon määrä työkaluja. Niiden avulla oman osaamisen pohdiskelu on helpompi kirjoittaa kauniista ajatuksista konkreettisiksi sanoiksi työnhakupapereihin. Tässä muutama esimerkki näistä työkaluista:

-          Viacharacter.org on testi, jonka avulla voi hahmotella omaa persoonallisuuttasi ja sen toimivuutta erilaisten ihmisten kanssa.

-          Uratavoitteiden purkaminen pienempiin palasiin. Esimerkiksi tiettyyn tutkimusryhmään, hankkeeseen tai kaivokselle harjoittelupaikan saamisen välitavoitteita voivat olla kyseisen paikan somekanavien seurantaan laittaminen, yritysvierailu kyseisessä paikassa ja avoimen työhakemuksen lähettäminen.

-          Muiden urapolkuihin tutustuminen esim. alumni- ja uratilaisuuksien, excujen ja LinkedInin kautta. LinkedInistä voit hakea ihmisiä erilaisilla hakusanoilla ja hahmotella sitä kautta, millaista osaamista kemia on.

Älä jää yksin työnhaun kanssa

Loimun tekemän opiskelijoiden työmarkkinatutkimuksen mukaan Loimun alojen opiskelijat ovat saaneet apua työnhakuun selkeästi eniten omilta kavereiltaan (63 %) ja lähipiiriltään (50 %). Oman ammattiliiton urapalveluita oli hyödyntänyt vain neljännes kyselyyn vastaajista. Yliopiston opintoneuvojilta (26 %), urapalveluista (23 %) ja alumnitilaisuuksista (19 %) apua oli saanut niin ikää noin neljännes.

Apua on helppo pyytää läheisiltä ihmisiltä, joiden kanssa on tekemissä päivittäin. Harva kuitenkaan sairastuessaan luottaa vain googlen diagnoosiin, vaan kääntyy koulutetun lääkärin puoleen. Uskalla kääntyä myös liiton ja yliopiston työnhaun asiantuntijoiden puoleen, kun valmistaudut työnhakuun. Älä tyydy vain unelmointiin ja fantasioihin!

Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu auttaa jäseniään työnhaussa esimerkiksi mentoroinnin, työnhakupapereiden sekä LinkedIn-profiilin kommentoinnin ja työpaikkalistausten muodossa. Loimun jäsenenä et jää koskaan yksin työnhaun kanssa!

 Loimu mainos

Teksti: Henri Annila, Loimun järjestöasiantuntija & Suvi Liikkanen, Loimun urapalvelupäällikkö

Osta haalarimerkkejä!

Haalarimerkit alkaen 1,5e

Sosiaalinen media

valenssidiscord

valenssi instagram

facebook

IRC-kanava: #valenssi @ IRCNet

Sähköpostilistalle liittyminen tai poistuminen

Yhteistyössä

Kävijätilastoja

Tänään 7

Eilen 41

Tällä viikolla 48

Tässä kuussa 630

Viimeisen vartin aikana sivuilla on käynyt 4 vierasta ja ei rekisteröityneitä käyttäjiä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjautuminen