Tulevat tapahtumat

Valenssin turvallisemman tilan periaatteet

  • KUNNIOITA JA HUOMIOI

    Kunnioita muita ihmisiä ja heidän moninaisuuttaan sekä heidän mielipiteitään,
    uskomuksiaan ja valintojaan. Kohtaa muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Valenssi ei
    hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää, kiusaamista tai rasismia – ei tarkoittaa ei.

  • TIEDOSTA OMAT ENNAKKO-OLETUKSESI

    Tarkastele kriittisesti omaa ajatteluasi ja tunnista omat ennakko-oletuksesi. Näin voidaan
    välttyä toisintamasta niitä esimerkiksi sanoilla tai teoilla. Jokaisella on oikeus tulla
    kohdatuksi yhdenvertaisesti.

  • ANNA TILAA

    Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä, psyykkistä ja tunteellista tilaa. Emme voi
    tietää toisen rajoja kysymättä niitä, emmekä koske toista kysymättä lupaa. Pyydä
    tarvittaessa tilaa myös itsellesi. Huolehdi siitä, että kaikilla on tilaa osallistua.

  • KUUNTELE JA OPI

    Keskustellessa ole avoin ja kuuntele toisia ihmisiä. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna
    toiselle puheenvuoro. Asiattomasta kohtelusta saa antaa asiallista ja rakentavaa
    palautetta, jota tulee kuunnella. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja
    tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

  • PUUTU

    Edellytä asiallista käytöstä myös muilta. Jos havaitset kiusaamista, häirintää tai muuta
    epäasiallista kohtelua, puutu tilanteeseen. Ilmoitathan epäasiallisesta käytöksestä
    tapahtuman järjestäjille. Jos kaipaat apua tai tukea ongelmatilanteisiin, ole rohkeasti
    yhteydessä OYY:n häirintäyhdyshenkilöön (hairinta(ät)oyy.fi) tai Valenssin
    sosiaalipoliittiseen vastaavaan.

  • LUO HYVÄ ILMAPIIRI

    Ole ystävällinen muita kohtaan ja huolehdi omalla toiminnallasi siitä, ettei kukaan jää
    ulkopuolelle. Haalarit jalassa edustat omaa ainejärjestöäsi, joten käyttäydythän sen
    mukaisesti. Luodaan kaikille hyvä ja turvallisempi ilmapiiri, jossa kaikki ovat
    tervetulleita mukaan pitämään hauskaa yhdessä.

Osta haalarimerkkejä!

Haalarimerkit alkaen 1,5e

Sosiaalinen media

valenssidiscord

valenssi instagram

facebook

IRC-kanava: #valenssi @ IRCNet

Sähköpostilistalle liittyminen tai poistuminen

Yhteistyössä

Kävijätilastoja

Tänään 20

Eilen 56

Tällä viikolla 518

Tässä kuussa 1055

Viimeisen vartin aikana sivuilla on käynyt 12 vierasta ja ei rekisteröityneitä käyttäjiä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjautuminen