Tulevat tapahtumat

Kaljun kemistin seikkailut osa1

Nyt kun vuodenvaihde alkaa jo lähennellä niin aloin jo hieman muistella vanhoja ja jakaa niitä teille.

Kun silloin noin puolitoista vuotta sitten pääsin armeijasta lomille pioneerikalju päässäni ja tarkistin opintopolusta olinko päässyt opiskelemaan en olisi millään voinut arvata millainen matka minua vielä odottikin edessäni.

Tämän vuoden 1. päivä syyskuuta kun kävelin lipastolle oli perhosia suuri määrä vatsani pohjassa. En ollut kunnolla varma minne minun kuului mennä ja moneksi, mutta kuin ihmeen kaupalla löydyin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaa. Meidät jaettiin neljään pienryhmään ja tutustumiseni pienryhmään ja Oulun Yliopistoon alkoi.

Oli monenlaisia tapahtumia, Vulcanalia, fuksikisat, fuksisuunnistus ja fuksisitsit. Kaikissa niissä tutustui mukavasti uusiin ihmisiin ja kun yliopisto elämä alkoi arkiintua tuli Valenssin koppi ja kiltakommuuni yleisestikkin tutuksi.

Nyt innolla odottelen ensivuoden tapahtumia mukaan lukien se että pääseen näkemään fuksin elämää sivustakatsojan roolissa.

 

 

                                                                                                                              -Viljami A. Viinikka 11.09.2017

Osta haalarimerkkejä!

Haalarimerkit alkaen 1,5e

Sosiaalinen media

valenssidiscord

valenssi instagram

facebook

IRC-kanava: #valenssi @ IRCNet

Sähköpostilistalle liittyminen tai poistuminen

Yhteistyössä

Kävijätilastoja

Tänään 15

Eilen 43

Tällä viikolla 220

Tässä kuussa 821

Viimeisen vartin aikana sivuilla on käynyt 4 vierasta ja ei rekisteröityneitä käyttäjiä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjautuminen