Tulevat tapahtumat

Pienryhmänohjaajien haku on alkanut

 Lukuvuodeksi 2014-15 haetaan uusien opiskelijoiden ohjaajia. Kokemuksen mukaan hyvä ohjaaja on vastuuntuntoinen n. 3 vuoden opiskelija, joka hoitaa hyvin omat opintonsa. Luvassa mainetta ja mammonaa.

Pienryhmäohjaajana toimimisen edellytykset:

- Pienryhmäohjaaja osallistuu pienryhmäohjauksen koulutukseen keväällä 2014. Jos hän ei pysty osallistumaan oman tiedekuntansa koulutukseen (ks. koulutusten ajankohdat alla), on tärkeää, että hän osallistuu johonkin toiseen alla luetelluista koulutuksista.

- Pienryhmäohjaaja on paikalla elo-syyskuussa kun uudet opiskelijat saapuvat ja pienryhmäohjaus alkaa

Yllä listattuja edellytykset ovat tärkeitä pienryhmäohjauksen onnistumisen kannalta, joten niitä kannattaa korostaa markkinoinnissa.

Määrät

Ohjaajia tarvitaan 1 ohjaaja 10-15 uutta opiskelijaa kohti. Kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla suositellaan 1 ohjaaja 8-10 uutta opiskelijaa kohti. Lisäksi nimetään varaohjaajia tarpeen mukaan. Tiedekunnat arvioivat aloituspaikkamäärien sekä erillisvalintojen perusteella pienryhmäohjaajien määrän. Kansainvälisten opiskelijoiden pienryhmäohjaajien määrän voi päättää v. 2013 lukujen pohjalta. Lisäksi on huomioitava, että vaihto-opiskelijoiden ohjaajista tarvitaan osa syksylle 2014 ja osa keväälle 2015. Kaikki nämä ohjaajat rekrytoidaan tässä samassa prosessissa.

Palkkiot

 

Tiedekunta maksaa pienryhmäohjaajalle ohjauspalkkion palkkiolaskua vastaan. Ohjauspalkkio määräytyy yliopistopalveluiden määrittämien opetuspalkkioiden mukaisesti (ks http://www.hallinto.oulu.fi/yhallint/henkil_st_palvelut/www/private/opetuspalkkiot_2013.pdf). Suositeltava ohjaustuntimäärä on 10 - 15 h. Palkkio maksetaan enintään 15 tunnilta. Yksi pidettävä ohjaustunti on 60 minuuttia. Tiedekunnan tulee antaa ohjauksesta pienryhmäohjaajalle todistus ja halutessaan pienryhmäohjauksesta voi antaa myös opintosuoritusmerkintä.

 

PRO-haku päättyy 17.2. Tule hakemaan PRO-hakemus Kopilta!

Osta haalarimerkkejä!

Haalarimerkit alkaen 1,5e

Sosiaalinen media

valenssidiscord

valenssi instagram

facebook

IRC-kanava: #valenssi @ IRCNet

Sähköpostilistalle liittyminen tai poistuminen

Yhteistyössä

Kävijätilastoja

Tänään 24

Eilen 43

Tällä viikolla 229

Tässä kuussa 830

Viimeisen vartin aikana sivuilla on käynyt 3 vierasta ja ei rekisteröityneitä käyttäjiä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjautuminen