 |
pHuksit odottavat mitä tuleman pitää. |
 |
PSKS:n entinen puheenjohtaja kuuntelee keskittyneesti
nykyistä puheenjohtajaa. |
 |
Orgaaniselta oli tällä kertaa mukana Marja, Osmo ja
Jenni. |
 |
Laasonen selittää, Pursiainen kuuntelee. |
 |
Sampolla on hallussaan raksan opetusmenetelmät; kädet
apuun, kun ei muuten tajuta. |
 |
Vanhemmatkin opiskelijat jaksoivat raahautua paikalle
esittelemään itsensä. |
|
pHuksit tarkkaavaisina kuuntelemassa viime vuoden
haalaritoimikuntaa, eli tarkemmin sanoen Jossua ja Iinaa. |
 |
pHuksit miettivät PSKS:n syvintä olemusta. |
|
Vakaan heittokäden omaavat pHuksit saivat Valenssin
rastilta juomisia. |
|
Suunnistuksen voittanut
ryhmä esittelemässä taitojaan
Valenssin rastilla. |
|
Tänä vuonna Arto nakitettiin paistamaan
lettuja. Myös Heidi kunnostautui siinä hommassa. |
 |
pHuksien eliittiryhmä (Iinan pienryhmä) tutkimassa
saalistaan. |
|
Pultsareitako? Ei toki, vaan Valenssin pHukseja! |
|
Harri taitaa pelit ja leikit. |
|
Palkinto oli ilmeisesti mieleinen, jos näiden
voittajien ilmeitä on uskominen. |
 |
Ja loppuillasta samat vanhat naamat kunnostautuivat
tanssilattialla. |