|
Anonyymi Ekskursiomestarimme toivotti matkalaiset tervetulleiksi
ja muistutteli pitkin matkaa käytöstavoista. |
|
Matkantekoa viihdytti eräs trio, jonka anonymiteetin kuvan
suttuisuus turvannee. |
|
Lähiyleisö oli miltei haltioissaan, mutta piti kuin
piti kalsarit jaloissaan. |
|
Ensimmäisenä matkakohteena oli Lapinlahden Valio,
johon löysimme ilman karttaakin
ensiyrittämällä. Tutustuimme myös
labraan. Kuvan yläreunassa olevissa putkissa menee
luultavasti kevytmaitoa, toisaalla oli kulutusmaitoputket. |
|
Toisten kiertäessä labroja pääsimme testaamaan tehtaan
tuotteita.
|
|
Reitin suhteen hieman varmemmanoloinen Ekskursiomestari johdatti meidät
Iisalmeen Olville. Aterioitsemisen jälkeen meidät johdatettiin
Sandels-kabinettiin. Kurkunkostuketiskin taakse muodostui jonoa, vaikka
oli luultavaa, etteivät tuotteet talosta loppuisi.
|
|
Esittelijöiden käsien loppuessa Ekskursiomestari riensi
auttamaan.
|
|
PowerPoint-tyyppisen tehdasesittelyn ja pienen alkutankkauksen jälkeen
vuorossa oli tehdaskierros.
|
|
Tehtaan uumenista löytyi myös akvaario..
|
|
..ja Riverdance. Sääli, ettei Sunna ollut mukana.
|
|
Pullottamon toimintaa seurattiin lasin läpi.
|
|
Tehdaskierroksen jäken ehdimme tutustua lisää tehtaan
tuotteisiin.
|
|
Excu-perinne jo vuosien takaa: Jarkko ja arvontalaulu.
|
|
Excu-arpajaisten voitto on tapahtuma, josta kehtaa kertoa myös
naapurille. Toista on lottohommat.
|
|
Perinteiset Excu-jatkot oli Koneen saunalla. Luultavasti jatkojenjatkoilta
Kopilta ei valitettavasti ole kuvia.
|